Stephan Hoeller kertoi eräällä audioluennollaan tehneensä kokemuksellisen elämänpuumatkan oppilasryhmänsä kanssa. Tämä ajatus on varmaankin siirtynyt jollakin tavalla tiedostamattomaan mieleeni, koska päätin tehdä oman elämänpuumatkani vuoden 2014 aikana.
Matka lähti liikkeelle siten, että etsin itse tekemistäni materiaaleista ensimmäisen keskuksen kuvauksen ja tulostin sen keittiön pöydälle, jotta voisin muistuttaa itseäni päivittäin kuvauksessa olevista symboleista sekä elämän viisauksista.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että aikaisemmin itsenäisesti toimivaa mieltä ohjataan vuosisatoja vanhojen symbolien, rakenteiden, ajatuksien ja viisauksien mukaisesti kaksi - kolme viikkoa kerrallaan. Elämänpuussa on 10 keskusta ja 22 polkua, joten matkaani meni kokonaisuudessaan lähes tulkoon yksi vuosi.
Kirjoitin lyhyitä yhteenvetoja päivän tapahtumista aina, kun jotakin merkittävää nousi esille, laitoin ne nettisuilleni näkyviin, jotta mahdollisesti asiasta kiinnostuneet voisivat lähteä omaehtoisesti mukaan matkalle.
Matkan jälkeen poistin kirjoitukset nettisivuilta ja tein niistä koosteen, johon on kerätty järjestyksessä ne kokemukset ja oivallukset, jotka matkan aikana syntyivät.
Näin jälkeenpäin voin kertoa, että jos olisin tietänyt sen, kuinka vaativa ja raskas matkasta loppujen tuli, en olisi missään tapauksessa uskaltanut lähteä avaamaan syvissä rakenteissa olevia näkymättömiä asioista tietoisuuteeni.
Antoisia lukuhetkiä, jos aihe kiinnostaa, voit ladata materiaalin klikkaamalla kuvaa.